5 vinkkiä sieniretkelle koiran kanssa

5 vinkkiä sieniretkelle koiran kanssa

Syksy on sienestäjän kulta-aikaa. Sieniretkellä yhdistyvät luonnon rauha, maukas saalis ja jos sinulla on koira, niin myös koiran ilo päästä tutkimaan sienimaastoja ja sen hajuja. Koiralle metsäretki on usein viikon kohokohta, ja sienestäjälle se tarjoaa oivan palautumishetken ja hengähdystauon arjesta. Tässä viisi vinkkiä rentouttavalle sieniretkelle koiran kanssa.

1. Valitse sopiva retkikohde

Hyvä sienipaikka on usein metsän siimeksessä, kauempana vilkkaista poluista. Uskalla lähteä itsellesi uuteen maastoon – esimerkiksi Karttaselaimen ilmainen kanttarelli- tai suppilovahverokartta voi johdattaa oikeille jäljille. Sieniretkestä tulee koirallekin jännittävä seikkailu, kun pääsette yhdessä tutkimaan täysin uusia polkuja ja hajuja. Muista kertoa jollekin minne suuntaat ja milloin tulet takaisin, mikäli menet itsellesi uuteen paikkaan. 

2. Varaudu syksyiseen säähän ja pimeneviin iltoihin

Syksyllä ilta hämärtyy nopeasti, joten jos lähdet metsään vasta iltapäivällä tai illalla, muista napata mukaan otsalamppu. Kumpparit jalkaan, ladattu puhelin taskuun, eväsreppu selkään ja sienikori käteen – siinä on jo hyvä lähtöpaketti. Syksyisin hirvikärpäset saattavat olla sienestäjän riesana, mutta niiden kanssa pärjää kyllä: vältä alueita, joissa hirvet ja peurat oleskelevat, tai käytä tarvittaessa hirvikärpäsverkkoa. 

3. Varaa riittävästi aikaa

Sieniretki on parhaimmillaan silloin, kun kiire puuttuu. Jos suuntaat metsään vapaapäivänäsi, varaa mieluummin vaikka koko päivä luonnossa olemiseen. Koira nauttii valtavasti, kun se saa kulkea mukanasi rauhassa ja viettää aikaa yhdessä kanssasi – se on sille viikon ehdoton kohokohta. Rauhallinen tahti on myös sienestäjälle etu, sillä monet sienet, kuten mustatorvisieni, mustavahakas tai suppilovahvero, paljastuvat vasta kun malttaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen kunnolla. Älä koskaan luota puhelimen sovelluksiin sieniä tunnistaessasi, vaan pyydä tarvittaessa apua kokeneelta sienestäjältä. 

4. Pidä tauko ja nauti eväistä

Pidempään metsäretkeen kuuluu aina evästauko. Muista ottaa riittävästi vettä sekä itsellesi että koiralle. Eväät voivat tehdä metsähetkestä kokonaisen elämyksen – elämästä pitää voida nauttia. Tee tulet sopivalla nuotiopaikalla ja keitä kuppi kuumaa kuusenkerkkäkahvia tai nauti lämmin juoma tai keittolounas termarista. Koiralle voit ottaa mukaan terveellisiä nameja, jotta sekin saa osansa metsäretken herkuttelusta.

5. Tee retkestä pieni seikkailu

Sieniretken ei tarvitse olla matkassa mitattuna pitkä ollakseen ikimuistoinen. Voit tehdä siitä oman pienen tutkimusmatkasi: tunnistatko kaikki vastaantulevat sienet? Sen sijaan, että keräisit vain kanttarelleja, pysähdy ja katsele ympärillesi. Kuinka monta erilaista sientä löydät? Koira saa samalla enemmän aikaa nuuskia ja tutkia metsän tuoksuja.

Kiitos, että luit vinkkimme. Toivottavasti ne innostavat sinua suuntaamaan sienimetsään jo tänä viikonloppuna koirasi kanssa. Vielä on sienikautta jäljellä.

Makoisat retkieväät kuten kerkkäkahvin ja koiralle terveelliset namit löydät tietysti meiltä Sammallaakson Puodista. Mukavia metsäretkiä!

Tutustu tuotteisiin

Takaisin blogiin